Julkaistu 10.8.2026

Hyvä seura on suomalaisen ruuan paras makupari – syyskuu haastaa meitä syömään yhdessä

Syyskuussa maa- ja metsätalousministeriön Syödään yhdessä syyskuu -kampanja haastaa suomalaiset jakamaan ihan tavallisen ruokahetken oman makuparin kanssa. Makupari on ihminen, jonka kanssa ruoka maistuu paremmalta. Se voi olla ystävä, työkaveri, naapuri, isovanhempi tai joku, jota ei ole tullut tavattua pitkään aikaan.

Yhdessä syömiseen ei tarvita juhla-ateriaa – työpaikkalounas, iltapala tai itse tehdyt eväsleivät metsäretkellä riittävät.

Syödään syyskuussa suomalaista ruokaa

Syyskuu tarjoaa monta hyvää ja luontevaa syytä syödä suomalaista ruokaa yhdessä. Kuukauden aikana vietetään Suomalaisen ruuan päivää, Leipäviikkoa, Lähiruokapäivää sekä Hävikkiviikkoa.

Syödään yhdessä syyskuu -kampanja käynnistyy Suomalaisen ruuan päivänä 4. syyskuuta. Samana päivänä julkaistaan kansallisen ruokastrategian toimeenpanosuunnitelma, jonka tavoitteena on rakentaa Suomesta onnellisen ruuan maa.

– Syyskuun ruokateemat nostavat esiin suomalaisen ruuan eri puolia leivästä lähiruokaan ja hävikin vähentämiseen. Me haluamme tuoda niiden rinnalle yhden hyvin yksinkertaisen asian: ruoka on myös yhdessäoloa. Hyvä ruoka maistuu vielä paremmalta, kun sen saa jakaa jonkun kanssa, sanoo Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Elina Ovaskainen.

Kampanja kutsuu mukaan myös nuoret aikuiset

Kampanjan keulakuvana toimii Sami Kuronen, joka kannustaa suomalaisia kutsumaan oman makuparinsa syömään.

Kampanja näkyy syyskuun aikana laajalti sosiaalisessa mediassa sekä kampanjaan osallistuvien kumppaneiden ja somevaikuttajien kanavissa. Erityisesti nuoria aikuisia innostetaan mukaan syömään yhdessä ja jakamaan kokemuksiaan.

Kampanjasivusto munmakupari.fi kokoaa yhteen tietoa suomalaisesta ruuasta ja syyskuun ruokateemoista. Sivuston Jutunjuuri-toiminta tarjoaa lisäksi ruoka-aiheisia keskustelunvauksia yhteisiin ruokahetkiin.

Kampanjaan voi osallistua omalla tavallaan: kutsua oman makuparin syömään, jakaa yhteisen ruokahetken somessa ja innostaa muitakin mukaan. Yhteisiä ruokahetkiä voi jakaa somessa tunnisteilla #syödäänyhdessä, #makupari ja #onnellisenruuanmaa.

Lisätiedot

Elina Ovaskainen
Erityisasiantuntija
Maa- ja metsätalousministeriö
elina.ovaskainen@gov.fi