Julkaistu 12.8.2026

Suomesta onnellisen ruuan maa?

Ruokastrategian tavoitteena on, että vuonna 2040 Suomi on onnellisen ruuan maa, jossa ruoka tekee hyvää ihmisille, eläimille ja ympäristölle.

Iso tavoite, joka toteutuu, kun tuotamme ruokaa kestävästi ja kannattavasti, pidämme huolta ruuan saatavuudesta ja vahvistamme luonnon monimuotoisuutta. Samalla halutaan pitää suomalaiset raaka-aineet ja elintarvikkeet sekä yhdessä syöminen ruokakulttuurin keskiössä.

Siinä raamit, jotka antavat suuntaa suomalaiselle ruokajärjestelmälle pitkälle tulevaisuuteen.

Ruoka on paljon muutakin kuin vain nälän taltuttamista

Kansallinen ruokastrategia nostaa esiin neljä kokonaisuutta: kannattavuuden ja reiluuden, huoltovarmuuden, luonnon kantokyvyn sekä ruokakulttuurin ja hyvinvoinnin.

Viimeinen näistä näkyy ehkä kaikkein konkreettisimmin meidän jokaisen arjessa. Ruoka on makuja ja ravintoa, mutta myös perinteitä, kohtaamisia ja yhteisiä hetkiä. Strategian tavoitteena onkin vahvistaa ruokakulttuuria, lisätä kotimaisten raaka-aineiden käyttöä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä ruuan ympärillä.

Juuri tästä on kyse maa- ja metsätalousministeriön Syödään yhdessä syyskuu -kampanjassa. Onnellisen ruuan maa syntyy myös siitä, mitä syömme, mistä ruoka tulee ja kenen kanssa sen jaamme.

Kutsu makupari syömään!

Syödään yhdessä syyskuu -kampanjassa onnellisen ruuan maa saa hyvin arkisen näkökulman: kutsu oma makuparisi syömään. Ruisleipä, uudet perunat, makaronilaatikko tai eväsleivät maistuvat vielä paremmilta, kun ne jakaa jonkun kanssa.

Hyvä seura on suomalaisen ruoan paras makupari.

Lue lisää kansallisesta ruokastrategiasta

Kansallinen ruokastrategia 2040.